Select Page

Noora & Ilkka

Sää on ollut aivan loistava tämän kesän häissä ja tälläkin kertaa saimme nauttia hienosta säästä. Häät pidettiin Porvoossa, seremonia Porvoon tuomiokirkossa ja juhlat erittäin kauniilla Kiialan kartanossa. On aina virkistävää työskennellä paikassa jossa en ole aiemmin työskennellyt sillä, ei voi ollenkaan tukeutua aiempiin kokemuksiin. Tämä sopii minulle loistavasti, sillä en ikinä mieti tai suunnittele kuvausta etukäteen, vaan menen virran mukana ja toimin olosuhteiden ja tilanteiden mukaan, joita kohtaa pitkin päivää.

Valokuvaajille: Tällä kertaa kuvailin pääasiallisesti kiinteillä linsseillä, sillä monesti vallitsevaa valoa oli niukasti loistavasta säästä huolimatta. Kaluston suhteen hieman muutan tapaani toimia fiiliksen mukaan. Nykyään käytän zoom linssejä niin paljon, kun vain on mahdollista. Vuosi sitten kuvasin käytännössä pelkästään kiinteillä linsseillä.

Yleensä asiakkaille toimittamista kuvista noin 25-35% on väreissä ja loput mustavalkoisia, mutta näistä häistä kaikki kuvat ovat mustavalkoisia hääparin toiveesta. Kuten blogin mustavalkokuvien määrästä voi päätellä, omat suosikkikuvani ovat hyvin usein juuri mustavalkoisia.

Noora & Ilkka, Porvoon tuomiokirkko, Kiialan kartano, Porvoo, Häät