Select Page

Lauran ja Nuutin häät pidettiin Vanajanlinnassa, Hämeenlinnassa. Valmistautuminen oli poikkeuksellisen suurta, Runebergin kukka loihti mahtavat kukkakoristelut Juhlapaviljonkiin, kun samaan aikaan meikkaajat ja kampaajat valmistelivat juhlakuntoon perheenjäseniä kolmessa eri huoneessa samaan aikaan.

Jokaisissa häissä on omat haasteensa ja näissä piti olla poikkeuksellisen tarkkana aikataulujen kanssa sillä kuvattaa riittii heti valmistautumisesta monessa eri paikkaa yhtäaikaan. Joka kerta, kun vaihdoin uuteen paikkaan jouduin analysoimaan ja miettimään eri osa-alueet kuvasta (valo, geometria, liike ja rajaus) jotta sain otettua tasapainoisia kuvia.

Valo määrää sen, millä tavalla otan kuvia ja tällä kertaa kuvaaminen oli aika haastavaa sillä valo muuttui paljon päivän mittaan. Valmistautumisen aikana oli erittäin kova ja kirkas valo, kun taas juhlien aikana oli sekoitus keinotekoista ja auringonvaloa. Myöhemmin illalla sitten taas oli kirkkaita spotteja, mutta muuten suhteellisen hämärää joten jouduin illasta kuvaamaan ISO6400:lla kiinteillä linsseillä.

Laura & Nuutti, Vanajanlinna, Juhlapaviljonki, Hämeenlinna, Häät